
Mazda Motor Corporation on japanilainen autovalmistaja. Sen pääkonttori sijaitsee Hiroshiman kaupungissa. Yhtiö tuottaa vuosittain noin 800 000 ajoneuvoa.
Mazda Motors sai alkunsa Toyo Cork Kogyo Co., Ltd -yhtiössä, joka perustettiin Japanissa vuonna 1920. Toyo Kogyo siirtyi konetyökalujen valmistamisesta ajoneuvoihin vuonna 1931, jolloin se esitteli Mazda-Go:n. Yhtiö omaksui virallisesti nimen Mazda vasta vuonna 1984, vaikkakin kaikki sen myymät ajoneuvot ovat olleet Mazdoja. Mazda on nimetty persialaisen jumalan Ahura Mazdan mukaan.
Mazda6, toinen sukupolvi
Mazda6:n kokonaan uuden, toisen sukupolven mallin ensiesittely tapahtui Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa 2007. Malli on edellistä sukupolvea suurempi sekä pituudeltaan että leveydeltään. Valmistus tapahtuu Japanissa sekä Yhdysvalloissa.
Ajonautinnon ensiluokkaiseen turvallisuuteen ja ympäristöystävälliseen suorituskykyyn yhdistävä auto edustaa Mazdalle merkittävää askelta eteenpäin. Mallissa kiteytyy Mazdan uusin autonvalmistusfilosofia, ja se tarjoaa ainutlaatuisen ajokokemuksen.
Mazda6 valittiin Vuoden Autoksi Suomessa 2008
Tuulilasin toimitus äänesti Mazda6:n Vuoden Autoksi Suomessa 2008. Mazda6 voitti kyseisen tittelin jo toistamiseen. Ensimmäisen kerran Mazda6 saavutti tittelin vuonna 2003 ja nyt viisi vuotta myöhemmin uuden sukupolven Mazda6 uusi voittonsa.
Lainaus Tuulilasista:
“Uusi Mazda6 oli tuskin ehtinyt Suomeen, kun se revittiin toimitukseen analysoitavaksi. Autosta kiirineet kommentit olivat heti lähtöön ylistäviä: tiukka paketti, ei liian iso, säilyttänyt tasonsa, makea ajaa… Sekin tuli mainittua, että suuremmista ulkomitoistaan huolimatta Kuutonen on huomattavan siron näköinen – ei mikään itsestäänselvyys nykyisessä automaailmassa. Kaikki viittaa siihen, että Mazda6 on vähintään yhtä hyvä auto kuin edeltäjänsä, joka sekään ei ollut ominaisuuksiltaan vielä mitenkään vanhentunut.”
Uusi Mazda6 on taloudellisempi ja urheilullisempi
Toisen sukupolven Mazda6 on kehittynyt kaikilla osa-alueilla edeltäjäänsä verrattuna. Auto on tilavampi, suorituskykyisempi, taloudellisempi ja entistäkin tyylikkäämmän näköinen. Mazda6 on toinen toiseen sukupolveen ehtinyt uuden aikakauden Mazda. Ensimmäisenä ehti juuri Suomessa myyntiin tullut Mazda.
Laatu näkyy ja tuntuu
Laatu näkyy ja tuntuu kaikkialla Mazda6:ssa. Korin saumat ovat huomattavan kapeat, mikä vähentää muun muassa tuulen suhinoita ja antaa autosta kiinteämmän vaikutelman. Sisätiloissa laatu on aistittavissa materiaalivalinnoissa ja yleisilmeessä. Muun muassa materiaalivalinnoin äänieristystä on saatu parannetuksi.
Näkyvyyttä autosta ulos on parannettu muun muassa jatkamalla tuulilasia pidemmälle kattoon. Myös näkyvyys uudelleen muotoilluista peileistä sekä sivu- ja takaikkunoista on erinomainen. Istuimia on kehitetty entisestään tarjoamaan paremman sivuttaistuen sekä tuen alaselälle. Etuistuimissa on myös uudenlaiset kaksitehoiset istuinlämmittimet.
Ohjauspyörässä on nyt aiempaa enemmän toimintoja, minkä ansiosta kuljettajan ei tarvitse ajon aikana irrottaa otettaan ratista. Audiojärjestelmän ohella kuljettaja voi säätää ohjauspyörästä muun muassa ilmastointilaitetta, ajotietokonetta, Bluetooth-järjestelmää ja navigointilaitteistoa. Uusiin varusteisiin kuuluvat muun muassa kääntyvät kaksoisksenonajovalot, pysäköintitutka eteen ja taakse sekä rengaspainevaroitin.
Aiempaa kevyempi
Mazda6:n korissa suurlujuusteräksen määrää on lisätty seitsemällä prosentilla, minkä ansiosta auto on paitsi kevyempi myös jäykempi ja siten myös turvallisempi. Tavallisesti aiempaa suurempi, paremmin varusteltu ja tehokkaampi auto on aina reilusti edeltäjäänsä painavampi. Mazda6 on kuitenkin peräti 35 kiloa kevyempi.
Moottorista
Teho: 88 – 191 kW
CO2-päästöt: 188 – 245 g/km
Kulutus: 5,1–14,1 l/100 km
Hinnat
24 490 – 49 990€
Kommentoi aihetta “Mazda 6 – Vuoden auto Suomessa 2008”