BMW M5
Ensimmäinen M5-sukupolvi (E28) esiteltiin jo vuonna 1984, tällöin auto oli kokonaan käsinrakennettu. Ensimmäinen malli käytti BMW 535i:n koria ja BMW M1:n moottoria.
Toisen sukupolven (E34) valmistaminen aloitettiin vuonna 1988 ja myös nämä rakennettiin Saksassa käsin. Jo tähän aikaan BMW M5 tituleerattiin autoluokkansa parhaaksi!
Kolmas (E39) M5-sukupolvi esiteltiin vuonna 1998 Geneven autonäyttelyssä ja tuotanto aloitettiin jo saman vuoden syksyllä.
Nykyinen, neljäs sukupolvi (E60), esiteltiin vuonna 2004, sekä maaliskuussa 2007 siihen perustuva touring-versio.
BMW M5 Touring
BMW M5 Touring on rata-auto perheauton kuorissa. Autoon mahtuu perhe ja perheen tavaratkin mainiosti. Auton alusta on miellyttävä kaikenlaisessa ajossa: hiekkatiellä, kaupungissa, maantiellä ja moottoritiellä.
Voimaa riittää!
Perhe tykkää ja kuski varsinkin tykkää, kun keulalla on hurja, viisilitrainen 507 hevosvoimaa kehittävä V10-moottori. M5:llä onnistuu siis ratakierroksen kiertäminen loistavasti. M5 onkin parhaillaan silloin, kun kaasua saa runnoa kunnolla. Kiihtyvyys on räjähtävää (0-100 km/h 4,8 s), kuljettaja tuntee auton jokaisen hevosvoiman.
Auton 7 vaihdetta vaihtuvat kellontarkalla täsmällisyydellä. Mahtavan M sekventiaalivaihteiston ansiosta veto on päällä saman tien kun kuljettaja päättää vaihdetta vaihtaa.
Auton jarrut ovat äärimmäisen tehokkaat. Muhkeat jarrulevyt ja jarrusatulat täyttävät kaiken tilan, joka vanteen sisälle vain jää.
M5:n urheilullisista ominaisuuksista kertoo hyvin myös se, että Tekniikan Maailman (12/07) suuressa urheiluautovertailussa M5 sijoittui kuudenneksi, heti “oikeiden” urheiluautojen jälkeen.
Todellinen peto perheauton kuorissa
Selvää on, että M5 on urheiluauton tehoilla varustettu auto perheauton kuorissa eikä siltä voi korkean painonsakaan vuoksi odottaa samanlaisia ominaisuuksia kuin esimerkiksi Ferrari 599 GTB:ltä tai Lamborghini Gallardolta.
BMW M5 on oikeasti kovaan menoon tarkoitettu auto, joka nyt sattuu olevan tehty BMW:n 5-sarjan koriin.
Myös kulutus on kovaa. Kaupungissa M5 syö hurjat 22,4 litraa / 100km ja maantiellä ajettaessakin menee 10,6 litraa / 100km, mutta jos on varaa osta M5 on myös varaa ajaa sillä.
Mikään luontoystävällisinkään auto M5 ei ole, koska CO2-päästöt ovat 361 g/km.
Hinta
BMW M5 Touring – 89 000 €
Kommentoi aihetta “BMW M5 Touring – Tehokas perheauto”